Mitä puoluejohtajien musiikkivalinnat kertovat nuorista?
Kuten elämäni biisi -ohjelmassa, myös poliittisella kentällä on tartuttu musiikkiin. Nuorisoala ry pyysi eduskuntapuolueiden johtajia valitsemaan kappaleen, joka kuvastaa heidän suhdettaan nuoriin. Tämä on mielestäni kiehtova tapa lähestyä asiaa, sillä musiikki on usein suorempi tie tunteisiin ja arvoihin kuin mikään poliittinen puhe.
Yllättävät valinnat ja niiden merkitys
Kun tarkastelen puolueiden valintoja, huomaan heti jotain mielenkiintoista. Keskustan valinta, Elastisen "Eteen ja Ylös", on itsessään jo pieni yllätys. Vaikka Petteri Orpo on yhdistetty kappaleeseen, sen nouseminen keskustan "nuoriso-anthemiksi" kertoo jotain. Antti Kaikkosen perustelu, että kappaleesta huokuvaa asennetta tarvitaan nuorisopolitiikassa, on syvällinen. Se viittaa tarpeeseen positiiviselle ja eteenpäin vievälle otteelle nuorten asioissa, mikä on ehdottomasti tervetullutta. Minusta tuntuu, että monet eivät ajattele, kuinka paljon voimaa ja inspiraatiota voi löytyä juuri tällaisesta "voimabiisi"-ajattelusta nuorisotyössä.
Kokoomuksen valitsema Tehosekoittimen "Maailma on sun" on puolestaan vahva lupaus tulevaisuudesta. Karoliina Partasen kommentti uskon herättämisestä tulevaan on tärkeä. Se ei ole vain kaunis ajatus, vaan se heijastaa syvempää tarvetta luoda nuorille turvallisuudentunnetta ja uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Mitä monet eivät ehkä huomaa, on se, että tällaiset valinnat voivat olla myös tietoinen yritys irrottautua vanhoista mielikuvista ja rakentaa uutta, positiivisempaa brändiä.
Yhteisöllisyys ja yksilöllisyys musiikin kautta
Vihreiden Sofia Virran valinta, Emmi Lorentzenin "Bensaa", koskettaa minua henkilökohtaisesti. Virran perustelu, että nuorilla pitää olla tilaa kasvaa ja tulla hyväksytyiksi sellaisina kuin ovat, on jotain, mitä toivoisin jokaisen nuoren kuulevan. Tämä korostaa yksilöllisyyden ja itsensä hyväksymisen tärkeyttä, mikä on nyky-yhteiskunnassa yhä keskeisempää. Se herättää myös kysymyksen, kuinka hyvin poliittiset päätökset todella tukevat tätä kasvun tilaa.
Perussuomalaisten "Isänmaa" ja Vasemmistoliiton "Sisko" tuovat esiin yhteisöllisyyden eri muotoja. Joakim Vigeliuksen ajatus siitä, että rakennamme maata tuleville sukupolville, ei lyhytjänteisesti, on arvokas. Samoin Aino-Kaisa Pekosen korostus luotettavista yhteisöistä nuorille on erittäin relevantti. Nämä valinnat osoittavat, että vaikka poliittiset näkemykset eroavat, monet puolueet tunnistavat yhteisöllisyyden perustan nuorten hyvinvoinnille. On kuitenkin mielenkiintoista pohtia, miten nämä erilaiset käsitykset yhteisöllisyydestä ilmenevät käytännön politiikassa.
SDP:n valinta Ellie Gouldingin "Burn" ja Niina Malmin kommentti yhteisöllisyyden tarpeesta ja nuorten yksinäisyydestä ovat pysäyttäviä. Tämä on mielestäni yksi tärkeimmistä nuorten kohtaamista haasteista. Se, että musiikkivalinta nostaa esiin juuri tämän ongelman, kertoo paljon siitä, miten syvälle yksinäisyys on iskenyt. Tässä piilee valtava peili yhteiskunnallemme.
Toivoa ja unelmia tulevaisuuteen
Mika Poutalan (KD) valinta Joojan "Yksin kukaan jaksa ei" ja Anders Adlercreutzin (Rkp) "A Million Dreams" tuovat esiin toivon ja unelmien merkityksen. Poutalan maininta yksinäisyyden vähentämisen arvokkaasta työstä on tärkeä. Adlercreutzin ajatus parhaiden mahdollisten unelmien toteutumisen varmistamisesta on puolestaan inspiroiva. Nämä valinnat muistuttavat meitä siitä, että politiikan tulisi paitsi ratkoa ongelmia, myös ruokkia unelmia ja antaa nuorille eväät niiden tavoitteluun.
Mitä tämä kaikki sitten lopulta kertoo? Mielestäni se paljastaa, että puoluejohtajat ymmärtävät nuorten tarpeen tulla kuulluiksi ja nähdyiksi. Musiikki tarjoaa tähän ainutlaatuisen väylän, ja nämä valinnat ovat enemmän kuin pelkkiä kappaleita – ne ovat julistuksia arvoista ja toiveista. Onkin syytä jatkaa tätä keskustelua ja pohtia, miten nämä musiikin kautta välittyvät viestit muuttuvat konkreettisiksi teoiksi nuorten hyväksi.
